Barents Café -tulevaisuusfoorumi:
Barentsin alue 2015-2020: Euroopan veturi vai siirtomaa?

maanantai 23.4.2012 klo 13-15.30 Arktikum, Rovaniemi


ThinkBarents-hankkeen toiminnan todennäköisesti viimeisessä Barents Café -tilaisuudessa haluttiin katsoa tulevaisuuteen ja pohtia Barentsin alueelle luvattujen mahdollisuuksien toteutumista arvovaltaisen puhuja- ja keskustelijajoukon voimin. Aihe kiinnosti reilua 60 kuulijaa. Tilaisuus järjestettiin yhdessä Arktisen keskuksen ja Venäjän kaupan edistäminen -hankkeen kanssa.

Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja, entinen kansanedustaja ja kunta- ja hallintoministeri Hannes Manninen herätteli avauspuheenvuorossaan keskustelua Barentsin alueen taloudellisista mahdollisuuksista. Suuret hankkeet luovat mahdollisuuksia Lapille, mm. yritysten yhteenliittymien ja alihankinnan kautta niihin voi päästä mukaan, hankkeiden toteutuksen aikana lappilaiset voivat hoitaa erialaisia vapaa-aika- ja huoltopalveluita. Raja-alueyhteistyössä logistiset kysymykset ovat tällä hetkellä keskeisiä. Suomen ulkopolitiikassa on käynnissä pohjoisen politiikan uusi alku ja mm. liikennereittien selvityksiä tehdään parhaillaan.

Paneelikeskustelussa kysyttiin kärjistäen, tuleeko Barentsin alueesta ikinä mitään? Keskustelua johti tulevaisuustutkija, dosentti Mika Aaltonen Business Innovation Technology -tutkimuskeskuksesta Aalto-yliopistosta. Hän johdatteli aiheeseen esittelemällä arktisen alueen globaaleja muutoksia ja tulevaisuuden kehityskulkuja.  Kaikki alkoi Aaltosen mukaan keskustelusta arktisen jäätikön sulamisesta, jota ei aluksi otettu vakavasti, kuten ei Al Gorenkaan aloittamaa keskustelua kestävästä kehityksestä. Aaltosen esittämä maailmankartta mantereiden välisistä raaka-aineiden ja tuotteiden kuljetusreiteistä kertoo paljon. Esim. Singaporen valtio on rakennettu järkevästi ja siitä on tullut merkittävä satama. Panaman ja Suezin kanavien kautta kulkee valtavasti rahtia ja ne käyvät ahtaiksi. Onko tämä Suomelle ja Itämerelle mahdollisuus? Toinen tärkeä seikka ovat junayhteydet, joihin Kiina on tehnyt suuria investointeja Aasiassa. Aaltonen väittää, että niin kauan kuin tavarat kulkevat itä-länsi-suunnassa, alueen geopoliittinen tilanne ei muutu, mutta jos kuljetusreitit vedetään pohjois-etelä-suunnassa Norjasta Turkkiin, niin tilanne muuttuu. Norjalla onkin high north -strategiassaan nostanut Tromssan tärkeäksi kaupungiksi Oslon lisäksi. Euroopassa on vireillä useita liikenneinfrastruktuurihankkeita, minkä vuoksi tarvitaan analyyttistä strategista ajattelua perustelemaan, miksi juuri joku yksittäinen Suomen hyvänä pitämä hanke pitäisi rahoittaa. Lisäksi Aaltosen mielestä ongelmana nykyään on, että pitkän aikajänteen projekteja ei enää suunnitella ja valtioiden budjetit tehdään liian lyhyellä tähtäimellä.

Pohjois-Suomen EU-aluetoimiston johtaja Kari Aalto avasi Barentsin alueen ja eurooppalaisten suurten strategioiden (erityisesti Eurooppa2020) yhteensopivuutta. Epäonnistuttuaan Lissabonin sopimuksen läpiviennissä, EU on tarkkana uusien strategioiden kanssa. Erityisesti rakennerahastojen suhteen tarvitaan nyt analyyttistä ajattelua, koska rahoituksen tarvetta ei voi enää perustella köyhyydellä vaan tuloksellisuudella. Ristiriita Suomen kannalta on maan kansallinen tavoite pienentää nettomaksuaan ja samalla panostaa pohjoiseen. Pohjoisuus ja arktisuus ovat hyvin esillä EU:ssa, mutta alueellisten toimijoiden tulee selkeyttää viestiään. Barents-yhteistyössä Pohjois-Suomessa ja Pohjoismaiden välillä pitäisi myös rakentaa suurempaa ja laajempaa yhteistyötä, nyt jokaisella maalla on kahdenvälistä yhteistyötä Venäjän suuntaan. Lisäksi rahoituskehyksen pieneneminen vaikuttaa ensimmäisenä liikenneyhteyshankkeisiin.

Keskustelussa nousi esille pohjoinen ulottuvuus (PU), joka Aaltosen mukaan syntyi vastapainona Välimeri-strategialle. Barents-yhteistyö eroaa olennaisesti siitä. Kokkosen mukaan PU oli ajassaan tärkeä. Aallon mukaan EU27:aa ei haluta Arktiseen neuvostoon, ei etenkään Venäjä, jonka kumppani Euroopassa omien sanojensa mukaan on Norja. Toimivaa PU-instrumenttia, jossa Venäjä on mukana, olisi hyödynnettävä myös Barents-yhteistyössä. Huomioitavaa on, että PU:lla ei ole omaa rahoitusohjelmaa.

Tutkimusprofessori ja Arktisen keskuksen Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin johtaja Timo Koivurova lähestyi aihetta kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Hän onkin alan johtavia asiantuntijoita maailmassa. Koivurovan mukaan nykyinen tilanne arktisella alueella on vuosikymmenten hitaan kehityksen tulos. Ensinnäkin merioikeus, toiseksi vapaakauppasäännöt (valtioiden väliset sopimukset GATT:sta WTO:hon ja Euroopan integraatiokehitys). Venäjän liittyessä WTO:hon myös sen toimintaympäristö tulee muuttumaan pitkän ajan kuluessa. Kolmanneksi kansainvälinen ympäristöoikeus, johon liittyy yli tuhat sopimusta. Neljänneksi alkuperäiskansojen oikeudet: Menettely, jossa alkuperäiskansoilta täytyy saada suostumus maankäyttöön, on saamassa kansainvälisen tapaoikeuden statuksen ja pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta neuvotellaan. Lisäksi Barentsin alueneuvostossa on alkuperäiskansojen työryhmä. Kaikilla näillä sopimuksilla on todennäköisesti vaikutuksia myös Barentsin alueella.

Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen kertoi, että lehden tavoitteena on kertoa Barentsin alueen asioista kansalaisten tasolla. Ylimitoitettujen odotusten ja lupausten luominen on vaarallista.  Tärkeää on, miten asioita tuodaan ihmisten tietoisuuteen, sillä ihmisethän käytännössä toteuttavat suuretkin visiot. Jonkinlainen kollektiivinen käsitys alueesta olisi hyvä muodostua. Lapin Kansa voi tuoda esiin myös Kalotti-/Barentsin alueen mahdollisuuksia, ei tarvitse katsoa pelkästään Helsinkiin tai Brysseliin. Poliittista mielenkiintoakin alueeseen on tällä hetkellä (mm. presidentti Niinistö Inarissa). Lapin Kansa pyrkii lisäämään arktisten uutisten osuutta: se tekee yhteistyötä Barents Observerin kanssa ja sillä on avustaja Murmanskissa Suomen edustustossa. Yhteistyötä pitäisi tehdä enemmänkin. Alkamassa on mm. mediahanke, jonka rahoitus tulee ENPI Kolarctic -ohjelmasta. Lisäksi Kokkosen mielestä voitaisiin suunnata koulutusta ja kielivalintoja sekä painottaa kouluopetuksessa oman elinympäristön ymmärrystä. Käytännön merkitystä on ihmisten liikkuvuudella, joka edistää vuorovaikutusta tavallisessa elämässä. Tähän vaikuttavat mm. viisumikäytännöt, Venäjälle pitäisi saada viisumivapaus. Lehden työtä vaikeuttaa mm. hankaluudet saada kielitaitoisia toimittajia ja heille työviisumeja Venäjälle.

Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki totesi varmasti, että Barentsin alueesta ei tule siirtomaata ja pelkkää raaka-aineen tuottajaa. Ainakin Norja pitää huolen, että sillä on teollisuutta ja jalostusta. Suomen pitäisi edistää arktista vientiä ja kehittää uusia ideoita, esim. (kaivos)teknologiassa olisi mahdollisuuksia. Yhteys isolle merelle tekee pohjoisen kiinnostavammaksi teollisuuden sijoittumiselle, mitä Suomen kannattaa pohtia. Rautajoen mukaan Suomen arktinen neuvottelukunta ei ole saanut aikaan tuloksia, vaan tarvitaan selkeä toimintaohjelma. Venäjään ja Norjaan on luotava tiiviit kahdenväliset suhteet. Liikenneyhteyksien suhteen on unohdettu, mitä on jo olemassa, mm. satamat Tromssa, Harstad ja Kirkenäs ­ – tuleva ”Pohjolan Rotterdam”. Narvikin satama ja Kiirunan rata käyvät pieniksi tuleville kuljetusmäärille. On siis oltava avoimena niin Ruotsin, Norjan kuin Venäjänkin suuntaan. Hiljan tehdyn selvityksen mukaan yli 400 yritystä haluaa toimia pohjoisessa: Ruotsissa Norjassa, Murmanskissa ja Arkangelissa sekä Rovaniemellä. Suurin osa näistä yrityksistä sijaitsee Etelä-Suomessa ja Oulussa, eli Lapissa on vielä tekemistä. Suurin ongelma selvityksen mukaan ei olekaan rajanylitys, vaan tiedon puute alueesta ja sen markkinoista.

Barents Consulting Oy:n toimitusjohtaja ja Ikihirsi Oy:n vientipäällikkö Ari Huhtalan mukaan Barents ei ole yhtenäinen alue taloudellisen toiminnan suhteen ja markkina-alueena. Barentsin itäiset alueet (Komi, Arkangeli) eivät ole Lapille kilpailuvaltti vaan -haitta. Sen sijaan venäläiset Pohjois-Norjassa ja Lapissa muodostavat mielenkiintoiset markkinat. Suomalaisilla on hyvä maine venäläisten keskuudessa, mutta myös baltialaiset ovat markkinoilla ja pärjäävät paremmin. Huhtalan realistinen näkemys on, että Venäjän Barents ei tässä vaiheessa ruoki lappilaisia pk-yrityksiä.

Esko Riepula kysyi logistiikan logiikasta, miksi Koillisväylältä kannattaisi tulla Suomen/Itämeren kautta eikä jatkaa suoraan Norjan mereltä Atlantille. Aaltonen perusteli tätä logiikkaa strategisilla seikoilla. Logistiikkareitti Turkkiin asti vähentäisi alueen maiden riippuvuutta Venäjästä ja olisi merkittävä myös Kanadan öljyn saannin kannalta. Aaltonen painotti, että Barentsin alue on tällä hetkellä todella kuuma, yksi viidestä maailman strategisesti merkittävimmästä alueesta, siellä sijaitsevien öljyn, kaasun ja ydinaseiden vuoksi. Rautajoki viittasi EU:n rikkidirektiiviin, joka nostaa Suomen merikuljetusten hintoja merkittävästi ja jonka vaikutukset pitäisi selvittää tarkkaan. EVA on analysoinut Suomen ulkomaankaupan logistiikkaa Kolmas pyörä -raportissaan. Koivurova otti esiin merenkulkujärjestö IMO:n yli sata kansainvälistä sopimusta, joista johtuu myös Itämeren erityiskontrolli.

Mattus Kostamo kysyi sosiaalialan yhteistyön mahdollisuuksista Barentsin alueella. Esimerkiksi Moskovan alueella on jo palvelutoimintaa mm. siivous- ja kiinteistöalalla, joten miksipä ei. Nykyinen ENPI tarjoaa mahdollisuuksia, kannattaa kerätä yritystiimi ja tehtävä hanke-ehdotus.

Lopuksi panelistit vastasivat kysymykseen, tuleeko Barentsin alueesta ikinä mitään, seuraavasti. Aallon lopputeesit Brysselin näkökulmasta: alueesta kannattaa pitää ääntä, valtion on konkretisoitava arktinen strategia (myös rahoitus), pitäisi edistää alueen vientiä mutta myös tuontia, Suomi on logistisesti saari, on katsottava suuria yhteistyökuvioita ja luovuttava naapurikateudesta. Koivurova kritisoi median esittämää konfliktimielikuvaa arktisesta alueesta, todellisuudessa yhteistyötä on paljon. Lisäksi Venäjän WTO-jäsenyyden vaikutukset voivat toteutua myös sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Kokkosen mielestä Barents-yhteistyöhön on hyvät lähtökohdat, joten siinä ei voida muuta kuin onnistua. Rautajoki totesi, että Barentsin alueesta on jo tullut jotain ja kannusti pk-yrityksiä. Hän viittasi myös Laurence C. Smithin Uusi pohjoinen -kirjaan, jonka mukaan Suomen väkiluku laskee tulevaisuudessa. Ennustuksen toteutuminen voidaan välttää kansainvälistymällä. [Smithin mukaan pohjoisen lähitulevaisuuteen eniten vaikuttavat tekijät ovat ilmastonmuutos, väestönkasvu, luonnonvarojen kulutus ja talouden globalisaatio.] Huhtalan mukaan alueesta kyllä tulee jotain, mutta se vie aikaa. Kuitenkin kansallista ja kansainvälistä rahoitusta on saatavilla ja suomalaisten ja lappilaisten maine Venäjällä on hyvä.

BC_23.4.2012_Hannes_Manninen esitys (pdf)

BC 23.4.2012 Ari Huhtala  (pdf)